Vaadimme avointa ja oikeudenmukaista politiikkaa

Blogisti: Mira-Veera Auer on PAMin Valtuuston jäsen, Vasemmistoliiton Valtuuston jäsen ja työläisaktivisti

 

Kansanliikkeen tarkoitus on vastustaa hallituksen yhteiskunnan köyhimpiin kohdistuvaa kurjistamis- ja leikkauspolitiikkaa sekä etsiä sille vaihtoehtoja.

Liike kokoaan valtavan määrän eri puolueista ja järjestöistä, kansasta ihmisiä saman katon alle, samalle torille, samaan keskusteluun miettimään ratkaisua ja vaihtoehtoisia toimia nykyiselle politiikalle. Olemme joukkona esimerkki siitä, ettei hallituksen politiikalla ole luottamustamme. Me olemme myös osana eurooppalaista vasemmistolaista liikehdintää jossa me kansalaiset vaadimme modernia, avointa ja oikeudenmukaista politiikkaa.

Tarvitsemme tuoretta ajattelua etsimään sosiaalisesti oikeudenmukaista politiikkaa tuottavaa yhteistyötä, jolla saamme järjestäytyneesti vietyä tavotteitamme ja ajatuksiamme yhteiskunnassa käytäntöön.

Nykyisenlainen politiikka, jota istuva hallitus harjoittaa on menettänyt oikeutuksensa. Näemme kokoajan merkittäviä uudistuksia ja muutosehdotuksia, jotka on valmisteltu sekavalla kaavalla eikä niistä käydä kunnollista kansalaiskeskustelua.

Suomessa hyvinvointi valtiossamme ei koske kaikkia. Nykyhallituksen harjoittamaa konservatiivista ja köyhille vihamielistä politiikkaa on harrastettu niin kauan, että se näkyy meidän köyhien nuorten arjessa jo. Köyhyys periytyy yhä edelleen.

Oman alani pienipalkkaiset työntekijät elävät köyhyysrajan alapuolella, käyvät leipäjonoissa, raatavat raskaissa töissä ylipitkiä viikkoja ja kävelevät eläkkeelle päästyään suoraan sosiaalitoimiston ovelle.

Koulutus ei ole Suomessa edes toisella asteella ammattia hankittaessa maksutonta vaikka olemmekin olleet ylpeitä yhdenvertaisista mahdollisuuksista opiskella. Nyt nähtävät leikkaukset asettavat monien opiskelumahdollisuudet suorastaan kriisiin. Tällainen politiikka tulee pitkäjänteisesti todella monipuolisesti kalliiksi.

Vaikka järjestäytynyt työväenliike antautui se ei tarkoita, että työläiset antautuivat. Joukkovoima on kanava, jonka kautta työläiset voivat näyttää mitä ajattelemme eliitin sopimuksista. Korostan, eliitillä ei ole kuin ruutupaperia allekirjoituksineen mikäli työläiset eivät sopimusta hyväksy. Suomessa lait on tehty muutettaviksi. Sipilä ja kumppanit menettävät alistavat lakinsa mikäli niillä ei ole kansan hyväksyntää. Kaikki sopimukset voidaan perua. Se on osa oikeusvaltioperiaatteitamme.